Mieli on mahtava kirjoituskone. Meistä jokainen kertoo tarinaansa perustuen siihen, millaisia ajatuksia meillä on itsestämme ja muista. Jos oma tarina ei enää tunnu hyvältä, siihen ei ole pakko jäädä.

Tutkimusten mukaan mielessämme syntyy päivittäin jopa 60 00–70 000 ajatusta. Se kuulostaa hurjalta määrältä, mutta mieli on vikkelä kaveri tehtailemaan ajatuksia. Tiesitkö, että niistä jopa 80 prosenttia on luonnostaan negatiivisia?

Onneksi asialle voi tehdä jotakin. Harva tulee ajatelleeksi, että joka tapauksessa valitsemme jokaisen ajatuksemme, olimmepa siitä tietoisia tai emme. Miksi emme siis valitsisi rajoittavien ja negatiivisten ajatusten sijaan eteenpäin vieviä, itseämme paremmin palvelevia ajatuksia?

Suhtautumisemme asioihin rakentuu pitkälti uskomusten, ajatusten ja asenteiden varaan. Ne kaikki syntyvät elämän eri vaiheissa, erilaisten kokemusten kautta. Ihmismieli on eräänlainen tarinakirjasto, johon tarinan jokainen luku on tallennettu.

Asiakastyössäni olen kohdannut usein ihmisiä, jotka ovat jääneet vanhojen tarinoidensa vangiksi. Koska me kaikki kerromme itsestämme tarinaa, on luonnollista, että tulemme osaksi sitä. Mikäli tarina on kuitenkin itselle kovin raskassoutuinen, sen tarkastelu uudesta näkökulmasta voi olla suunnaton helpotus.

Eräs asiakkaani sai mielikuvaharjoittelun avulla suurenmoisen oivalluksen, joka tulee todennäköisesti muuttamaan hänen tarinansa. Kun ihminen aidosti sisäistää, että kaikki tapahtuu ensin mielessä, hänen elämänsä ei ole koskaan enää samaa.

Asiakas istui rentoutusharjoituksen yhteydessä mielikuvamatkalla leffateatterissa ja katsoi elämäänsä lapsuudesta tähän hetkeen saakka. Sitten hän siirtyi katsomaan toiselta valkokankaalta, millaista elokuvaa hän haluaisi katsella tulevaisuudessa.

Asiakkaalle itselleenkin täytenä yllätyksenä tuli se, että hän uskalsi ja halusi elämänsä ensimmäistä kertaa nähdä vaikean lapsuutensa takana myös positiivisia asioita. Hän koki löytäneensä kadonneen itsensä, jota hänellä oli ollut pitkään ikävä. Se oli koskettava hetki meille molemmille.

Vahvistimme hänen kokemustaan kuvakorttityöskentelyllä, jonka avulla hän sai tehdä näkyväksi elämänkaarensa. Hän onnistui kortti kortilta rakentamaan lapsuudestaan toisenlaisen kuvan ja visualisoimaan, millainen tuo kuva on tulevaisuudessa. Aistin asiakkaassa suunnatonta helpotusta ja toivoa. Hän totesikin, että ei olisi ikinä uskonut, että näin iso muutos on hänen kohdallaan mahdollista.

Jokainen päivä voi olla mahdollisuus kertoa itsestä uutta tarinaa. Tarinankerronta vaatii kuitenkin mielen treenaamista. Harjoittamaton mieli on kuin villivarsa tai apinalauma, mutta sitä voi rauhoittaa ja selkeyttää esimerkiksi näiden kolmen helpon harjoituksen avulla.

1. MINUN PÄIVÄNI

Ota itsellesi heti aamusta oma hetki. Sen ei tarvitse olla kovin pitkä, viisi minuuttiakin riittää mainiosti.

  • Varmista, että sinulla on omaa tilaa, jossa voit häiriöittä keskittyä itseesi, omaan mieleesi.
  • Istu rauhassa tuolissa ja sulje silmäsi. Hengittele rauhallisesti sisään ja ulos ja anna itsellesi lupa rentoutua.
  • Kun olet rentoutuneessa tilassa, luo mielessäsi itsellesi päivä, jonka toivot kokevasi. Tärkeää ei ole niinkään, mitä päiväsi aikana tapahtuu, vaan se, millaisessa mielentilassa olet. Ja miten koet päivän tapahtumat.

2. KÄSI SYDÄMELLE

Voit saada myös keskellä arjen kiireitä yhteyden itseesi. Se löytyy sydämestäsi. Tai jos ajatus sydämestä tuntuu liian hörhelöltä, voit ajatella, että yhteys itseesi löytyy tyynestä mielestäsi.

  • Ota päivän aikana lyhyt hetki itsellesi. Sinun ei tarvitse välttämättä mennä mihinkään hiljaiseen tilaan tätä varten. Riittää, että avaat mielesi.
  • Laita oikea kämmenesi konkreettisesti sydämesi päälle (tai kuvainnollisesti tyyntyneen mielen päälle) ja hengitä pari kertaa sisään ja ulos.
  • Sano sitten hiljaa mielessäsi itsellesi: Kaikki sujuu helposti ja vaivatta. Olen läsnä itsessäni. Olen arvokas ja ansaitsen hyvän elämän.

Tämä lyhyt harjoitus riittää palauttamaan mielesi rauhan ja ilon tilaan. Voit halutessasi treenata tätä useamminkin päivän mittaan.

3. KIITOS, KIITOS, KIITOS

Ota itsellesi aikaa illalla ennen nukkumaanmenoa. Varmista, että sinulla on omaa tilaa ja voit keskittyä itseesi, omaan mieleesi.

  • Hanki itsellesi pieni muistikirja tai lehtiö. Se on kiitollisuuspäiväkirjasi.

  • Hiljennä mielesi ja sulje hetkeksi silmäsi. Keskity itseesi ja kiitä itseäsi kuluneesta päivästä.

  • Avaa sitten silmäsi ja kirjaa intuitiivisesti ylös kaikki asiat, joista voit olla juuri nyt kiitollinen. Anna kaiken tulla pakottamatta. Tärkeintä on, että huomaat, miten paljon elämässäsi on asioita, jotka ovat hyvin ja joista voit olla kiitollinen.

Muista, että kiitollisuus lisää aina elämääsi asioita, joista voit olla kiitollinen.

Antoisia hetkiä oman tarinasi äärellä!
P.S. Olen saanut asiakkaaltani luvan jakaa nimettömänä hänen kokemuksensa.

About the author : Marjo-Kaisu Niinikoski

MUUTTAMALLA AJATTELUASI MUUTAT ELÄMÄÄSI

Olen Marjo-Kaisu Niinikoski, ratkaisukeskeinen mentaalivalmentaja. Toimin muutosvalmentajana, uravalmentajana ja viestintäkoordinaattorina.