Onko strateginen työkykyjohtaminen osa henkilöstöstrategiaanne?

Onko strateginen työkykyjohtaminen osa henkilöstö-strategiaanne?

Työkyky on koko henkilöstön yhteinen asia ja vaatii organisaatiolta aina pitkäjänteistä työtä. Strategisen työkykyjohtamisen avulla voimme yhdessä kehittää toimivan ja tehokkaimman varhaisen tuen mallin. Onnistuneella työkykyjohtamisella vähennetään sairauspoissaoloja ja työkykyriskejä merkittävästi, mutta se edellyttää yhteisesti luotuja toimintamalleja.

Paras lopputulos saavutetaan, kun työkykyjohtamisen yhteisesti sovittuihin toimintamalleihin ja mallin jalkauttamiseen arkeen sitoutuvat:

  • Organisaation johto

  • Henkilöstöhallinto

  • Esihenkilöt

  • Työsuojelu

  • Luottamushenkilöt

  • Työntekijät

Strategisella työkykyjohtamisella pyritään ennakoimaan sekä ehkäisemään työkyvyttömyysriskejä ja siten saamaan aikaiseksi huomattavia säästöjä.

Hyvä työkyky koostuu fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Mikäli joku näistä perustarpeista häiriintyy työssä tai työn ulkopuolella, seurauksena voi olla työkyvyn aleneminen joko pysyvästi tai määräaikaisesti. Työkykyriski taas tarkoittaa, että erilaiset oireet vaikeuttavat työtä ja arjen sujuvuutta, ja työntekijällä on riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Organisaatioilla voi olla myös tilanteita, joissa työkykyriskit toteutuvat hyvästä työkykyjohtamisesta huolimatta. Tällöin on tärkeää, että organisaatio osoittaa tukensa työntekijälle. Palaaminen työhön voi olla ajankohtaista esimerkiksi myöhäisemässä vaiheessa. On tärkeää, että työhönpaluun tueksi on olemassa olevia keinoja. Työhönpaluuta suunniteltaessa esihenkilöt ovat tärkeässä roolissa, samoin kuin työterveyshuollon ja HR:n kanssa tehtävä yhteistyö. Hyvällä työkykyjohtamisella voidaan vaikuttaa myös positiiviseen työnantajamielikuvaan huolehtimalla työntekijöiden työkyvystä tai työhönpaluun keinoista.

Yhteistyöwebinaari: Voiko henkilöstöinvestointeja tehdä ilman kokonaiskulujen nousua?

Tilaa linkki webinaaritallenteeseen

Talouden taantuma aiheuttaa organisaatioille erilaisia haasteita, kuten muutosneuvottelut ja irtisanomistilanteet. Miten säästää 1-2 henkilötyövuotta ja jopa investoida henkilöstöön kustannussäästöpaineen alla. Miten ja miksi inhimilliseen pääomaan kannattaa haastavassa markkinatilanteessa sijoittaa ja mikä sen tuottopotentiaali on?

Esihenkilöiden tärkeä rooli työkykyjohtamisessa

Esihenkilöiden ja työntekijöiden yhteistyö on tärkeää työkykyä johdettaessa. Esihenkilöt jalkauttavat työkyvyn malleja organisaatioiden työarkeen, mikä edellyttää luottamuksellista suhdetta työntekijöihin. Esihenkilötyöhön kuuluvat päivittäisjohtaminen ja työturvallisuudesta huolehtiminen. Oleellista on myös puheeksiotto ja puuttuminen, mikäli työ ei syystä tai toisesta suju. Rohkeasti, mutta työntekijää kunnioittavalla otteella käyty varhaisen tuen mallin mukainen keskustelu työntekijän kanssa on työkykyjohtamista parhaimmillaan.

Esihenkilöiden työhön kuuluu myös toteuttaa tarvittavat työkykyjohtamisen toimenpiteet ja mahdollistaa työhönpaluu esimerkiksi pitkien sairauslomien jälkeen. Työpaikalla on syytä tunnistaa työstä ja työympäristöstä nousevat työkykyä uhkaavat tekijät ja huomioida ne työarjessa.

Mihin asioihin strategisessa työkykyjohtamisessa kannattaa panostaa?

  • Yhteisesti sovitut toimintamallit

  • Työkykyjohtamisen mallin jalkauttaminen esihenkilöiden toimesta

  • Toimiva yhteistyö työterveyshuollon kanssa

  • Työn riskitekijöiden tunnistaminen

  • Esihenkilöiden työkykyosaamisen vahvistaminen

  • Työkykyjohtamisen toimintamalleihin sitoutunut henkilöstö

Miten voimme olla avuksi teille?

  • Autamme tunnistamaan työkykyjohtamisen haasteet selvittämällä organisaation työkykyjohtamisen nykytilan.

  • Yhdessä HR:n kanssa rakennamme toimivan ja ennakoivan työkykyjohtamisen mallin, joka sopii juuri teidän organisaatiollenne.

  • Jalkautamme mallin toimivaksi kokonaisuudeksi työarkeen, jossa kaikki työkykyjohtamisen osapuolet tietävät oman pelipaikkansa.

  • Emme toimi työterveyshuollon tai työeläkeyhtiöiden kilpailijana, vaan autamme teitä löytämään työkykyjohtamisen keinoja myös silloin, kun kyseessä on joku muu kuin terveydentilaan liittyvä haaste, kuten esimerkiksi määrittelemätön urajumi.

Työkykyjohtamisen palvelut

Työkykyjohtamisen palvelut

Työkykyjohtamisen palvelukokonaisuudet rakentuvat aina kumppaneidemme tarpeiden mukaan. Tarkemmat palvelukuvaukset löytyvät palvelukohtaisilta sivuilta.

Tulevaisuuspolku
-palvelu

Esihenkilöt ja työkykyjohtaminen

Toimiva työkykyjohtaminen

Haluaisitko kuulla lisää palveluistamme?

Ota yhteyttä ja varaa maksuton tapaaminen asiantuntijamme kanssa.